Suostumus tietojen luovuttamiseen

Alle 18-vuotiaiden opiskelijoiden huoltajiin otetaan yhteyttä nuoren opiskelua koskevissa asioissa tilanteen vaatiessa. 18 vuotta täyttäneiden opiskelijoiden huoltajiin voidaan olla yhteydessä vain opiskelijan luvalla. Lupa myönnetään tällä lomakkeella, joka palautetaan allekirjoitettuna lukion kansliaan.

Lukiossa toivotaan, että  yhteistyö vanhempien kanssa jatkuu myös sen jälkeen, kun opiskelija on täyttänyt 18 vuotta. Toimiva yhteistyö ja tiedonkulku ehkäisee opiskeluun liittyvien ongelmien syntymistä ja mahdollistaa varhaisen puuttumisen ongelmatilanteissa. Tavallisin ongelmatilanne on opintojen hidas eteneminen tai jopa pysähtyminen kokonaan. Vanhempien olisikin hyvä olla tietoisia myös täysi-ikäisen nuoren opiskelutilanteesta.

Huoltaja voi opiskelijan em. suostumuksella saada käyttöönsä Wilma-tunnuksen, jolla hän pääsee seuraamaan opiskelijan opintojen etenemistä ja poissaoloja.