Opiskelu lukiossa
Lukio suoritetaan pääsääntöisesti kolmessa vuodessa. Opiskeluaika on mahdollista suunnitella 3,5 - 4 vuoden mittaiseksi, mikäli se on tarkoituksenmukaista esimerkiksi vaativan harrastuksen, lukivaikeuden tai muun oppimisvaikeuden takia. Jokainen opiskelija tekee lukion alussa suunnitelman omista kurssivalinnoistaan ja kurssien sijoittelusta lukioajalle. Lähtökohtana on suunnitelma siitä, mitä aineita opiskelija aikoo kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa. Suunnitelmaa päivitetään tarpeen mukaan koko lukioajan. Suunnitelman tekoon saa ohjausta opinto-ohjaajalta.

Lukion päättötodistuksen ja ylioppilastutkintotodistuksen saamiseksi lukio-opintoja on suoritettava vähintään 75 kurssia. Kolmen vuoden opinto-ohjelmassa suositellaan 30 + 30 + 15 -kaavaa eli kahtena ensimmäisenä vuonna suoritaan keskimäärin 6 kurssia / jakso ja viimeisenä vuonna 5 kurssia / jakso. Viimeisenä vuonna kursseja suoritetaan jaksoissa 1 - 3, poikkeustapauksissa voi puuttuvia kursseja suorittaa vielä jaksossa 4.
Lukuvuosi on jaettu viiteen jaksoon. Jokaisen jakson lopussa on koeviikko, jolloin lukujärjestyksissä on vain kertaustunteja ja koetunteja. Opiskelija näkee saamansa arvosanat Wilmasta noin kaksi viikkoa koeviikon päättymisen jälkeen.
Kurssimuotoisessa lukiossa opiskelijalla on itsellään vastuu opintojen suunnittelusta ja seurannasta. Opiskelijan on huolehdittava, että kursseja kertyy riittävästi ja kaikki pakolliset kurssit on suoritettu. Ryhmänohjaajat ja opinto-ohjaaja seuraavat opintojen etenemistä, mutta vastuu on aina viime kädessä opiskelijalla itsellään.
Ylioppilaskirjoitukset on mahdollista hajauttaa kolmeen peräkkäiseen kirjoituskertaan. Ylioppilaskirjoituksissa kirjoitetaan neljä pakollista ainetta, jotka ovat äidinkieli (kaikille pakollinen) sekä kolme seuraavista: matematiikka, vieras kieli, toinen kotimainen kieli (joka on yleensä ruotsi) ja reaali. Reaaliaineisiin kuuluvat
1) biologia, filosofia, fysiikka, historia, psykologia sekä
2) kemia, maantiede, terveystieto, uskonto (elämänkatsomustieto) ja yhteiskuntaoppi.
Reaaliaineilla on joka syksy ja kevät kaksi kirjoituspäivää. Samasta aineryhmästä voi kirjoittaa vain yhden aineen yhtenä kirjoituspäivänä. Yhdellä tutkintokerralla voi näin ollen kirjoittaa kaksi reaaliainetta, toisen aineryhmästä 1 ja toisen aineryhmästä 2. Kevään ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautudutaan marraskuussa, syksyn kirjoituksiin kesäkuussa.
Ylioppilastutkinnosta saa lisätietoa Ylioppilastutkintolautakunnan sivuilta www.ylioppilastutkinto.fi sekä näiltä sivuilta kohdasta Opiskelija > Ylioppilastutkinto.

Opiskelija