Tukipalvelut

Opiskelijahuolto

Opiskelijahuoltoon kuuluu opiskelijoiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtiminen. Tavoitteena on

  • luoda turvallinen ja terve opiskelu- ja työympäristö ja ehkäistä syrjäytymistä
  • tunnistaa oppimisvaikeuksia ja muita ongelmia ja puuttua niihin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Opiskelijahuoltoryhmä

Opiskelijahuollosta vastaa opiskelijahuoltoryhmä. Ryhmän varsinaisia jäseniä ovat rehtori, opinto-ohjaaja, kouluterveydenhoitaja, koulukuraattori ja koulupsykologi. Lisäksi tarvittaessa on paikalla esim. ryhmänohjaajia tai muita asianosaisia tai asiantuntijoita. Opiskelijahuoltoryhmässä voidaan käsitellä myös yksittäisen opiskelijan opiskeluun liittyviä ongelmia ja tällöin voidaan pyytää kokoukseen mukaan opiskelija ja hänen huoltajansa. Ryhmän kokoonkutsujana toimii rehtori.

Kuraattoripalvelut

Koulukuraattori on koulun sosiaalityöntekijä, jonka puoleen nuori ja hänen huoltajansa voivat kääntyä kaikenlaisissa nuorten pulmissa - sekä koulunkäyntiin, kasvatukseen että vapaa-aikaan liittyvissä asioissa. Koulukuraattori tekee yhteistyötä kodin ja opiskelijan läheisten ihmisten kanssa, opastaa ja neuvoo sekä ohjaa erilaisiin palvelu- ja tukimuotoihin. Keskustelut ovat aina luottamuksellisia. Tietoja koulukuraattorin paikallaolosta saa työhuoneen ovelta 3. kerroksesta. Hänet tavoittaa myös puhelimitse 040 314 5667 tai sähköpostilla anneli.aunola(at)mantsala.fi tai Wilman kautta.

Psykologipalvelut

Lukion psykologin tehtävänä on edistää opiskelijoiden hyvinvointia sekä tukea opiskelua. Psykologia voidaan tarvita silloin, kun pulmat liittyvät oppimiseen, opiskeluun, tunne-elämään tai elämän muutoksiin. Nuori itse tai myös huoltaja voi ottaa yhteyttä psykologiin. Psykologi Pia Kalkkinen on tavoitettavissa lukiolla pääsääntöisesti keskiviikkoisin terveydenhoitajan huoneessa. Hänet tavoittaa myös puhelimitse 040 314 5145 tai sähköpostilla pia.kalkkinen(at) mantsala.fi tai Wilman kautta.

Erityisopettajan palvelut

Erityisopettaja Tuomo Loukomies on tavattavissa lukiolla noin kaksi kertaa kuukaudessa. Erityisopettajan puoleen voi kääntyä erilaisissa oppimisen ja opiskelun vaikeuksissa. Erityisopettaja ei anna aineiden tukiopetusta vaan ohjaa opiskelijaa opiskelutaidoissa. Erityisopettajan vastaanotolle pääsee opinto-ohjaajan kautta. Syksyllä 2011 erityisopettaja on lukiolla seuraavina päivinä: ke 7.9., pe 16.9.,to 29.9., pe 14.10., ma 31.10., pe 11.11., (pe 25.11.), pe 9.12.

Terveydenhoito

Opiskeluterveydenhuollon tavoitteena on lisätä opiskelijan elämänhallinnan taitoja ja nostaa esiin opiskelijan terveet elämäntavat myönteisenä arkielämän voimavarana. Terveydenhoitaja on vaitiolovelvollinen ja yhteistyö opiskelijan kanssa perustuu molemminpuoliseen luottamukseen.

Terveydenhoitaja palvelee opiskelijaa seuraavanlaisissa tilanteissa:

  • terveystarkastus kerran lukio-opintojen aikana: terveystarkastuksessa keskustellaan terveydentilasta ja elintavoista sekä opiskeluun liittyvistä terveyshaasteista
  • ensiaputilanteet
  • äkilliset koulupäivän aikana tapahtuneet sairastumiset
  • rokotusasiat
  • seksuaali- ja ehkäisyneuvonta
  • tuen tarve päihteiden käytön hallinnassa
  • mieliala huolestuttaa opiskelijaa
  • opiskelijan terveydentilassa on jokin huolestuttava asia, joka vaikuttaa opiskeluun


Opiskeluun liittyvissä terveysasioissa kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä terveydenhoitajaan! Vastaanotto lukiolla ilman ajanvarausta tiistaisin 11.30 - 12.30 ja torstaisin 13.00 - 13.30. Terveydenhoitaja Ulla Lehtinen p. 040 314 5423 tai ulla.lehtinen(at )mantsala.fi. Viestin voi lähettää myös Wilman kautta.

Hammashoito

Hammashoito on terveyskeskuksessa alle 18-vuotiaille maksuton. 18 vuotta täyttäneiltä peritään käyntimaksu ja toimenpidemaksu. Terveyskeskushammaslääkäreiden ja suuhygienistien ajanvaraus tapahtuu ma - to klo 8 - 11 sekä pe klo 8 - 11 numerosta (019) 265 4584 .